Tiedote 7.2.2019

Nimikilpailu - Keksi uusille asuinalueille nimet



Järjestämme nimikilpailun Luonnonmaalla tulevien uusien alueiden nimeämiseksi.


Voit osallistua kilpailuun ehdottamalla sopivia nimiä, ja perustella ehdotustasi nimeen tai alueeseen liittyvällä tarinalla.


Voit ehdottaa nimeä joko toiselle tai molemmille alueille 28. helmikuuta 2019 asti.



Asuntomessualue


Asuntomessualueesta muodostuu saaristokaupunkiin sopiva asuinalue, jonka asukkaat ovat erityisen tyytyväisiä asumiseensa ja asuinalueeseensa. Ainutlaatuiselle Luonnonmaan saarelle rakentuu laadukas asuinalue, jossa toteutuu hyvän elämisen edellytykset.
Alue on osa Inttilän tilaa, josta on myöhemmin lohkottu Rauhala niminen alue. Alueelle kuljetaan Lounatuuli-nimistä katua pitkin.


Perhetalon alue


Suunnittelemme Luonnonmaan keskeisimmälle paikalle, asuntomessualueen läheisyyteen uutta asuinaluetta johon tulee myös uusi Luonnonmaan perhetalo (koulu, päiväkoti ja muita palveluita) sekä kauppa.
Seudun nimistöstä löytyy esimerkiksi Pähkinämäki.


Palkinnot


Kaikkien ehdotuksia antaneiden kesken arvotaan Kultaranta Resortin majoituslahjakortti, ja lisäksi arvomme kymmenen kuponkia, joilla saa jäätelöä ja virvoittavan juoman Naantalin kaupungintalon 6 Sisarta ravintolassa.

7.2.2019


NAANTALIN KAUPUNKI

Yhteystiedot

Postiosoite: PL 43, 21101 Naantali

Käyntiosoite: Käsityöläiskatu 2

p. (vaihde) +358 2 4345 111

kirjaamo@naantali.fi

etunimi.sukunimi@naantali.fi

© Naantalin kaupunki

Olet antamassa palautetta sivusta "Nimikilpailu - Keksi uusille asuinalueille nimet".





Anna yhteystietosi, mikäli haluat saada vastauksen palautteeseesi.

Saat oman palautteesi tiedoksi myös omaan sähköpostiisi.

Syötä luku viisi numerona.