Tiedote 15.11.2017

Naantalin työllistämispalvelut ja mielenterveyspalvelut muuttaneet uusiin tiloihin


Naantalin työllistämispalvelut ovat muuttaneet Naantalin Pointista ja mielenterveyspalvelut vanhalta terveystalolta uusiin tiloihin.


Uudet tilat sijaitsevat entisen Birgitan kirjakaupan tiloissa osoitteessa Tuulensuunkatu 8. Molemmissa palveluissa asiakkaat otetaan vastaan ajanvarauksella.


Työllistämispalvelut

Naantalin kaupunki on mukana valtakunnallisessa kokeilussa, jossa työvoima- ja yrityspalveluja tarjotaan alueellisesti kunnan tuottamina palveluina. Kuntakokeilu kestää vuoden 2018 loppuun asti.


Kohderyhmämme ovat

  • alle 25-vuotiaat työttömät
  • yli 12 kuukautta yhtäjaksoisesti työttömänä olleet.


Varsinais-Suomen TE-toimisto ohjaa kohderyhmään kuuluvat työttömät kuntakokeilun piiriin.


Tavoitteena on

  • tarjota kohderyhmään kuuluvalle työnhakijalle tukea ja ohjausta työllistymisen edistämiseksi
  • edistää työvoimakysynnän ja -tarjonnan kohtaamista, joka palvelee sekä työnhakijoita että työnantajia parhaalla mahdollisella tavalla.


Naantalin työllistämispalveluiden työntekijät ohjaavat myös muita naantalilaisia pitkäaikaistyöttömiä, jotka eivät kuulu kuntakokeilun kohderyhmään. Työllistämispalveluiden sosiaaliohjaajat järjestävät kuntouttavaa työtoimintaa ja ohjaavat monialaista palvelua tarvitsevia työttömiä asiakkaita.


Sosiaaliohjaaja Kaisa Hämäläinen p. 044 7334 751

Sosiaaliohjaaja Lenita Niemi p. 0447334 570

Kuntakokeilun työvoimavirkailija Päivi Vainio p. 0295 044 994


Mielenterveyspalvelut

Mielenterveyspalveluiden sairaanhoitajien vastaanotolle voi hakeutua, kun tarvitsee psyykkiseen hyvinvointiin tukea erilaisissa mielenterveyden ongelmissa tai elämän kriisitilanteissa. Keskustelukäynnit antavat mahdollisuuden tilanteiden selvittämiseen sekä ajatusten ja tunteiden jäsentämiseen. Ajan voi soittaa itse, jolloin tilannetta voidaan alustavasti arvioida. Palvelut on tarkoitettu aikuisille.


Psykiatrinen sairaanhoitaja Sinikka Korenius p. 02 436 2627

Psykiatrinen sairaanhoitaja Merja Pelto-Klemelä p. 02 436 2650

Puhelinaika arkisin 1.12.2017 alkaen 11.30-12.15.


16.11.2017


NAANTALIN KAUPUNKI

Yhteystiedot

Postiosoite: PL 43, 21101 Naantali

Käyntiosoite: Käsityöläiskatu 2

p. (vaihde) +358 2 4345 111

kirjaamo@naantali.fi

etunimi.sukunimi@naantali.fi

© Naantalin kaupunki

Olet antamassa palautetta sivusta "Naantalin työllistämispalvelut ja mielenterveyspalvelut muuttaneet uusiin tiloihin".





Anna yhteystietosi, mikäli haluat saada vastauksen palautteeseesi.

Saat oman palautteesi tiedoksi myös omaan sähköpostiisi.

Syötä luku viisi numerona.